Sydänlupaus
Mika Ikonen Hyvinkää Sydänterveys | Helsinki City Running Day

Sydänlupaus

Liikun paljon viikottain, mutta harrastukseni ovat enimmäkseen reuhtomista, kuten sählyä, kaukalopalloa, jääkiekkoa ja kuntosalia. Pidempikestoinen matalalla sykkeellä toteutettu kuntoilu on loistanut poissaolollaan. Ajatuksissa se on ollut jo vuosia, mutta oikea syy on jäänyt puuttumaan. Nyt sellainen kuitenkin on. Oman kolesteroliarvoni ja verenpaineen olen saanut kohdilleen liikkumalla ja tarkkailemalla syömistäni, mutta työhöni liittyy paljon istumista, valvomista ja epäsäännöllistä elämää joka ei auta asiaa ja selkärangallakin on tapana katketa aina välillä. Juoksen ensimmäistä kertaa puolimaratonin Helsinki City Runissa 19.5. ja havahduin eilen (10.4.) että sehän on ihan kohta. Nyt alkaa kova treenaaminen ja tässä kuntoilun ohessa kerään varoja Sydänliiton toimintaan. Tämä on todellakin sydämen asia. Tavoitteeni on kerätä 1050 euroa eli 50 euroa per juostu kilometri. Haastan sinut mukaan siivittämään askeleitani haluamallasi summalla.

Kerätty yhteensä:
Tavoite: 1 050 €
Kausi:
11.4.2018 26.5.2018
Suomen Sydänliitto ry on maailman toiseksi vanhin sydänjärjestö, jolla on noin 70 000 jäsentä ympäri Suomea. Teemme monipuolista työtä sydänterveyden edistämiseksi ja tuemme sairastuneita mm. antamalla monipuolista tietoa sairauksista ja tarjoamalla kuntoutusta ja vertaistukea. Jotta kukaan ei jäisi yksin sairautensa kanssa. Sydänsairaus on krooninen sairaus, jonka kanssa eletään usein monia vuosikymmeniä. Sairaus vaikutttaa jokapäiväiseen elämään. Peräti 80% sydäntapahtumista voitaisiin ennaltaehkäistä oikeanlaisilla elintavoilla. Vähäinen liikunta, epäterveellinen ruokavalio, tupakka, stressi ja runsas alkoholinkäyttö lisäävät riskiä sairastua sydänsairauksiin.

Toiminta

Lahjoitukset:

Uusimmat lahjoitukset

{{don.Amount | number:0}} €
{{don.Name}}
{{don.Message}}
Sydänlupaus
Mika Ikonen
{{don.MessageAnswer}}
Tällä keräyksellä ei ole vielä lahjoituksia.
Your browser is out-of-date!

Update your browser to view this website correctly. Update my browser now

Close